Intohimoni taiteeseen ja käsillä tekemiseen alkoi jo lapsuudessa. Äitini vei minut taidekuvakerhoon, jossa rakastuin taiteeseen todella. Siellä tutustuin erilaisiin tekniikoihin, väreihin ja taiteen historiaan – ja ennen kaikkea opin nauttimaan luovuudesta ilman rajoja.

Ensimmäisen oman ”taidenäyttelyni” sain kokea jo 14-vuotiaana, kun kouluni käytäville koottiin teoksiani esille. Muistan edelleen, kuinka samaan aikaan jännittävää ja upeaa oli nähdä omat työni seinillä muiden katsottavana. Alla oleva teos oli tuon pienen kokoelmani oma suosikkini – ja on siksi edelleen minulle erityinen.

Taide on ollut minulle lapsuudesta asti paikka, jossa saan hengittää, olla täysin oma itseni ja unohtaa hetkeksi ympäröivän maailman. Paikka, jossa aika saa pysähtyä.

Tänään saan palata tuohon samaan tunteeseen luodessani omia teoksiani. Vaikka tekniikkani ja ilmaisuni ovat vuosien varrella löytäneet oman muotonsa, syy tehdä taidetta on pohjimmiltaan edelleen sama: rakkaus luomiseen, käsillä tekemiseen ja siihen pieneen taianomaiseen hetkeen, kun jostain vielä hahmottomasta alkaa syntyä jotain kaunista.